Ylva mukana Helsinki Pridessa yhteistyökumppanina – Helsinki kuuluu kaikille tänään ja ylihuomenna

Poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta Pride-viikkoa vietetään värikkäissä merkeissä ympäri Helsinkiä. Kaupunkikehitykseen ja inklusiivisuuteen panostavana toimijana myös Ylva on mukana tapahtumassa Silver-tason yhteistyökumppanina.
Pride-viikko käynnistyy Helsingissä poikkeuksellisesti syyskuussa kevään poikkeustilan ja koronavirustilanteen vuoksi. Vaikka juhlaviikko onkin odotettu yhteisöllisyyttä ja tasa-arvoa korostava tapahtuma, ei inklusiivisuutta ja oikeudenmukaisuutta tulisi unohtaa juhlinnan päätyttyäkään. Helsinki Pride -yhteisö tukee yhteiskunnan kehitystä ja hyvinvointia ammattilaisten koulutuksesta turvapaikanhakijoiden tukemiseen, ja luo näin LHBTIQ+-turvallista kaupunkia.
”Meille Helsinki Priden tukemisessa on ennen kaikkea kyse siitä, että kaupunki kuuluu kaikille. Oli kyse sitten meidän Kaivopihasta tai parhaillaan rakenteilla olevasta Lyyrasta, haluamme olla mahdollistamassa kaupunkitilaa, jossa jokainen voi olla ylpeästi oma itsensä. On sanomattakin selvää, ettei meidän Helsingissä ole tilaa homo- tai transfobialle eikä poissulkeville aatteille, kuten rasismille ja fasismille”, kommentoi Ylvan viestintä- ja markkinointijohtaja Jannica Aalto.
Ylvalle kaupunkikehitys, kestävyys ja vastuullisuus ovat yritystoimintaa ajavia periaatteita, jotka näkyvät kaikissa liiketoiminnoissamme aina rakennusalan inklusiivisuudesta ja hiilibudjetista opiskelijaruoan yhteiskunnalliseen vaikutukseen. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on vahvasti osana kestävyyttä ja yhteiskunnallista vastuullisuutta – kestävää ylihuomisen kaupunkia ei voida rakentaa ilman, että kaikilla sen asukkailla on mahdollisuus olla oma itsensä.
Ylva osallistuukin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helsinki Prideen hopeatason yhteistyökumppanina. Yhteistyö heijastaa paitsi Ylvan tavoitteita sen liiketoiminnoissa, myös ylvalaisten omaa työyhteisöä, jossa moninaisuuden ja tasa-arvon tukeminen on työyhteisön kehittämisen lähtökohta.
Lisätietoja:
Jannica Aalto, viestintä- ja markkinointijohtaja, +358 45 1347 636
