Skip to content
Uutiset ›  Vastuullisuuskilpailun voittajaehdotus tarjoaa monipuolisia keinoja kasvattaa kasvipohjaisen ruoan menekkiä

Vastuullisuuskilpailun voittajaehdotus tarjoaa monipuolisia keinoja kasvattaa kasvipohjaisen ruoan menekkiä

Ylvan vuosittainen vastuullisuuskilpailu on ratkennut. Kilpailun raatina toimiva Ylvan hallintoneuvosto valitsi vuoden 2022 kilpailun voittajaksi yhden ehdotuksen. Lisäksi myönnettiin kunniamaininnat kahdelle ehdotukselle.

Vastuullisuuskilpailu järjestettiin jo toista kertaa teemoitettuna. Kilpailussa haettiin tällä kertaa ideoita, joiden avulla täysin kasvipohjaisten lounaiden menekkiä UniCafessa voitaisiin entisestään lisätä.

Kilpailun voittajaksi valittiin Srividhya Sundaresan. Hänen ehdotuksessaan tuotiin monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti esiin erilaisia näkökulmia kasvipohjaisen ruoan menekin edistämiseksi, esimerkiksi tarjonnan parantaminen ja uusien reseptien tuominen listoille muista ruokakulttuureista.

Palkintosumma päätettiin suunnata kokonaisuudessaan voittajalle.

Kunniamaininnan saivat Jari Wilska ja Taru Väisänen, jotka molemmat ehdottivat reseptiyhteistyötä tunnettujen kokkien kanssa uusien reseptien löytämiseksi.

Kaikki kilpailuun jätetyt ideat käsiteltiin anonyymisti koko valintaprosessin ajan, ja nimet ehdotusten takana selvitettiin vasta kun voittajat oli valittu.

Saapuneet ehdotukset arvioitiin niiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, Ylvan toimintaan liittyvien positiivisten vaikutusten sekä ehdotuksen toteuttamiseen vaadittavien resurssien näkökulmasta.

”Haluan kiittää voittajaehdotuksen laatijaa syvällisestä paneutumisesta UniCafen lounastarjontaan ja monipuolisten kehitysratkaisujen tarjoamisesta, sekä aivan kaikkia kilpailuun osallistuneita runsaslukuisista ehdotuksista ja arvokkaiden näkökulmien tarjoamisesta vastuullisuustyötämme varten”, toteaa Ylvan kestävyydestä vastaava johtaja Antti Ruuska.

Lisätietoja:

Antti Ruuska
Chief Sustainability Officer
+358 40 176 3142
antti.ruuska@ylva.fi