Skip to content

Fine Dining -tason raaka-aineita ja uudenlaista yhteisöllisyyttä

Tänä syksynä UniCafe-ravintoloissa nautitaan omalta pellolta kerätyn sadon antimia. Yhteispelto-hankkeen tavoitteena on lisätä omaa ymmärrystämme ruoan tuotannon eri vaiheista etenkin vastuullisuuden näkökulmasta. Haluamme jakaa oppimaamme myös muille. Yhteispelto-hanke on yhdessä Perho Liiketalousopiston kanssa aloittamamme lähiruokaprojekti, joka käynnistyi keväällä 2022. Hankkeessa voimme viljellä osan UniCafe-ravintoloissa käytettävistä kasviksista lähituotantona omalla pellolla. Puhtaiden lähellä tuotettujen raaka-aineiden lisäksi saamme […]

Read Article

Ylva kiri kiinteistönsä hiilineutraaleiksi etuajassa

Ylvan kiinteistöt toimivat hiilineutraalisti vuoden 2022 alusta lähtien, ja rakentamisen kohdalla tavoitellaan samaa vuoteen 2025 mennessä. Kiinteistö- ja rakennusalan osuus globaaleista hiilipäästöistä on niin merkittävä, että ripeitä toimenpiteitä kaivataan kaikilta alan toimijoilta. Ylvan alkuperäinen tavoite kiinteistöliiketoiminnan hiilineutraaliudesta vuoden 2025 loppuun mennessä toteutui etuajassa vuoden 2022 alussa, kun kiinteistöt siirtyivät käyttämään päästötöntä energiaa. Ylvan hankkima lämpöenergia […]

Read Article