Arvojohdettua, vastuullista liiketoimintaa

Tulevaisuus tehdään kaupungeissa. Olemme rakentaneet Helsinkiä jo 150 vuotta – ja jotta Helsinki voi kukoistaa myös 150 vuoden kuluttua, tarvitaan määrätietoisia suunnannäyttäjiä, jotka katsovat myös ylihuomiseen. Me rakennamme tulevaisuutta kestävällä arvopohjalla tiukkoja vastuullisuusperiaatteita noudattaen. Maailma ympärillämme muuttuu, ja me olemme valmiita ottamaan askeleen muutoksen etupäähän. Ilmastovastuu ja kestävä kehitys ovat avaintekijöitä visiossamme hyvästä kaupungista. Vahvasti arvopohjainen ote mahdollistaa hankkeet, joiden fokuksessa eivät ole vain lyhyen tähtäimen voitot, vaan suurempi tehtävä.

Edelläkävijä vastuullisuudessa

Vastuullisuus on kulmakivemme kaikessa toiminnassa aina henkilökunnan motivaatiosta uudenlaiseen rakentamiseen ja uusien raaka-aineiden lanseeraamiseen. Ravintolapalveluissa etsimme jatkuvasti uusia keinoja parantaa ravintolaliiketoiminnan vastuullisuutta, oli kyse ilmastonmuutoksen hillitsemisestä, luonnon biodiversiteetistä tai viljelijöiden olosuhteista globaalisti. Luomme palveluita ja toimintaa, jotka kannustavat uudelleenajattelemaan ympäristöä, käyttämään julkista liikennettä, ja muuttamaan elintapoja.

Vuodesta 2022 lähtien olemme raportoineet keskeiset vastuullisuuslukumme osana tilinpäätöstä ja toimintakertomusta. Lisäksi päivitämme TCFD- ja EU-taksonomiaraporttimme vuosittain. UN Global Compactin aktiivisena jäsenenä raportoimme vastuullisuustyömme edistymisestä myös Communication on Progress -kehyksen mukaisesti. Viimeisimmät vastuullisuustyömme edistymisestä kertovat dokumentit löydät alta.

Tutustu tilinpäätökseemme ja toimintakertomukseemme 2023
Ylvan TCFD- ja EU-taksonomiaraportti 2023
Ylvan CoP-raportti 2023

Tapamme toimia

Me Ylvalla teemme kannattavaa liiketoimintaa jatkuvasti uudistuen. Olemme olleet osa Helsingin kaupunkikuvaa jo 150 vuotta ja teemme liiketoimintaa katsomalla pitkälle tulevaisuuteen. Kaikkia liiketoiminta-alueitamme johdetaan ja kehitetään ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävästi. Ylvan eettiset ohjeet ja toimintaperiaatteet on koottu Code of conduct -ohjeistukseemme. Olemme tunnistaneet kymmenen periaatetta, johon haluamme jokaisen ylvalaisen ja Ylvan yhteistyökumppanin sitoutuvan.

Lue Code of conduct tästä

Ylvan 10 periaatetta

  • Puolustamme ihmisoikeuksia
  • Vastustamme korruptiota ja eturistiriitoja
  • Työskentelemme yhdenvertaisina
  • Parannamme planeettamme tilaa
  • Kilpailemme reilusti ja noudatamme lakeja
  • Työskentelemme yhdessä toisiimme luottaen
  • Tuemme kasvua ja kehitystä
  • Tunnemme kumppanimme
  • Tuotamme hyvää omistajillemme kestävällä varainhoidolla
  • Vaalimme ainutlaatuista yhteisöä
Siirry takaisin sivun alkuun