Skip to content
Uutiset ›  Ylvalaiset nappasivat Great Place to Work® -sertifioinnin

Ylvalaiset nappasivat Great Place to Work® -sertifioinnin

Ylihuomisen Helsinki, hyvä elämä, kestävämpi arki tai rohkea ravistelu eivät synny tyhjästä. Jokainen onnistuminen vaatii taakseen joukon tekijöitä. Vuoden 2019 päätteeksi ylvalaisten yhteishenki välittyi Great Place to Work® -sertifioinniksi asti.

Vuosi sitten ylvalaiset pohtivat yhdessä, missä piilevät Ylvan työkulttuurin vahvuudet ja mihin pohjaamme menestyksemme. Lopputuloksena syntyi Ylvan huoneentaulu, johon kiteytettiin Ylvan kulttuurin tunnusmerkit. Yksi huoneentaulun lauseista totesi vaatimattomasti ”Me teemme Ylvan, joka tekee maailmasta paremman ja on samalla Suomen paras työpaikka”. Tämä lausahdus toimi alkusykäyksenä Ylvan Great Place to Work -matkalle.

”Oli mahtavaa huomata, kuinka Ylvan visio Ylihuomisen Helsingin rakentamisesta välittyi myös vahvuutena tuloksissamme. Ylpeys työstämme ja työn merkityksellisyys on iso voimavara työyhteisössämme ja sen pohjalta on hyvä jatkaa myös työtä eteenpäin”, riemuitsee toimitusjohtaja Antti Kerppola. ”Tapamme vaikuttaa yhteiskuntaan sai erinomaiset pisteet ylvalaisilta. On hienoa nähdä, miten innostavaksi Ylihuomisen Helsingin rakentaminen koetaan”, Kerppola jatkaa.

Ylvan työkulttuurin kulmakiviksi nousivat tulevaisuus, yhteistyö, hauskuus ja tavoitteellisuus, kun ylvalaiset miettivät työkulttuuria kuvaavia tekijöitä. Great Place to Work® -mittaus valittiin Ylvan työkulttuurin kehittämisen työkaluksi, sillä tutkimus keskittyy vahvasti työntekijöiden kokemuksiin ja näkemyksiin omasta työpaikastaan.

Great Place to Work® -sertifioinnin kriteeri on, että Trust Index® kokonaistulos on vähintään 70 % ja vastaajien osuus yli 90 % organisaatiossa.

 

Lisätietoja:

Antti Kerppola, toimitusjohtaja, p. +358 45 353 2187

Lea Jokio-Suramo, operatiivinen johtaja, p. +358 50 581 9244