Skip to content

Uusi Ylioppilastalo

Kaikki kohteet › Uusi Ylioppilastalo

Kuvaaja: Kristo Vedenoja

Historialliset liiketilat kaupungin parhaalla sijainnilla

Vuonna 1910 valmistuneen Uuden ylioppilastalon ovat suunnitelleet Armas Lindgren ja Wivi Lönn. Talo rakennettiin Vanhan ylioppilastalon viereen, kun Vanhan tilat alkoivat käydä kasvaneelle opiskelijajoukolle liian ahtaiksi. Tuttavallisesti Uutena tunnettu entinen Osakuntatalo sijaitseekin aivan ydinkeskustassa monipuolisten palveluiden välittömässä läheisyydessä.

Alun perin osakuntien käyttöön suunniteltu A-porras on edelleenkin kokonaisuudessaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan piirissä toimivien järjestöjen kerho-, kokous- ja juhlakäytössä. Lisäksi HYY:n keskustoimisto sijaitsee rakennuksen tiloissa. Muut osat puolestaan suunniteltiin liikekäyttöön, ja niissä onkin sadan vuoden aikana ehtinyt toimia esimerkiksi lukuisia ravintoloita, elokuvateattereita, hotelleja ja jopa autokauppa.

Etsitään yhdessä juuri sinulle sopivat toimitilat