Ylvan vuokraus- ja ravintolatoiminnan liikevaihto ja kannattavuus kasvoivat, korkea velkaantumisaste asettaa merkittävän haasteen
10.6.2025
Vuoden 2024 aikana Ylvan merkittävät rakennushankkeet Grand Hansa ja Lyyra valmistuivat. Ravintolaliiketoiminta teki hyvän tuloksen, ja vuosi huipentui täysin uusitun Biokeskus-ravintolan avaamiseen Viikin kampuksella. Myös vuokrausliiketoiminta kiihdytti kasvuaan. Taloudelliseen tilanteeseen haasteita tuo korkea velkaantumisaste.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistaman Ylva-konsernin liikevaihto kasvoi 13 prosenttia vuonna 2024 ja oli 33,2 miljoonaa euroa (2023: 29,3 milj. euroa). Liikevaihdon kasvu oli seurausta sekä vuokraus- että ravintolaliiketoiminnan kasvusta.
Kiinteistöliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 18 prosenttia ja oli 19,7 miljoonaa euroa (2023: 16,8 milj. euroa). Vuoden aikana sekä tilavuokratuotot että kiinteistöjen käyttöasteet kasvoivat. Kiinteistöjen arvioitu markkina-arvo laski yhteensä 25,9 miljoonalla eurolla, ja oli vuoden lopussa 376,9 milj. euroa (2023: 402,8 milj. euroa). Markkina-arvon laskuun vaikuttivat yleinen markkinatilanne ja kiinteistöjen tuottovaatimusten kasvu, mutta myös omaisuuden realisoinnit.
UniCafe-ravintoloiden kävijämäärät ja lounasmyynti jatkoivat kasvuaan vuonna 2024. Ylvan ravintolaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 8 prosenttia ja oli 13,3 miljoonaa euroa (2023: 12,3 milj. euroa). Vuonna 2024 Ylvan ravintoloissa myytiin 1,92 miljoonaa lounasta. Määrä kasvoi 8 prosenttia edellisvuodesta (2023: 1,77 milj. lounasta). Lounasmyynnin kasvuun vaikutti etenkin uuden Biokeskus-ravintolan avaaminen Viikin kampuksella. Ylva voitti Helsingin yliopiston Biokeskuksen ravintolatoiminnoista järjestämän kilpailutuksen keväällä 2024.
”Ylvan molemmat liiketoiminnot tekevät hyvää tulosta ja toiminta on kannattavaa. Viime vuoteen mahtui monia hienoja onnistumisia: Biokeskuksen kilpailutuksen voiton lisäksi suurhankkeemme Lyyra ja Grand Hansa saatettiin valmiiksi, ja Helsingin keskustassa avasi ovensa koko Suomen ensimmäinen NH Collections -hotelli”, kertoo Ylvan toimitusjohtaja Mika Perkiö.
Käyttökate kasvoi, hankkeista tehdyt alaskirjaukset veivät tuloksen merkittävästi tappiolle
Konsernin käyttökate ilman kertaluontoisia eriä nousi kuluneen tilikauden aikana 12,3 miljoonaan euroon (2023: 9,3 milj. euroa). Tilikauden tulos oli kuitenkin 74,2 miljoonaa euroa tappiollinen (2023: -17,0 milj. euroa), ja nettovarallisuuden arvo laski 116,7 euroon (2023: 270,2 milj. euroa). Tappiollisen tuloksen ja nettovarallisuuden arvonlaskun taustalla ovat Grand Hansa- ja Lyyra-hankkeista tehdyt merkittävät alaskirjaukset.
Ylva-konsernin taloudelliseen tilanteeseen haasteita tuo korkea velkaantumisaste. Korollisen lainapääoman määrä tilikauden päättyessä oli 274,8 milj. euroa (2023: 259,8 milj. euroa).
”Rakennushankkeemme osuivat talouden näkökulmasta pahimpaan mahdolliseen ajankohtaan. Koronapandemia ja Ukrainan sota nostivat lyhyessä ajassa rakentamisen kustannuksia, ja hankkeet tulivat meille ennakoitua huomattavasti kalliimmiksi. Samaan aikaan korot ovat nousseet ja kiinteistöjen arvostustasot laskeneet. Nykyisen lainamäärämme hoitaminen on osoittautunut erittäin haasteelliseksi tässä markkinaympäristössä. Ratkomme tilannetta hyvässä hengessä rahoittajien kanssa”, Perkiö sanoo.
Tappiollisen tuloksen vuoksi pääomanjakoa HYYn toimintataloudelle ei toteuteta tilinpäätöksen yhteydessä.
Liiketoimintojen hiili-intensiteetti kääntyi laskuun, vastuullisuusraportointi laajenee luontovaikutuksiin
Liiketoiminnan kasvu ja rakennushankkeiden valmistuminen lisäsivät Ylvan hiilidioksidipäästöjä. Vuonna 2024 Ylvan Scope 1- ja Scope 2 -päästöt pysyivät nollassa. Scope 3 -päästöt nousivat 16 prosenttia ja olivat 6040 t CO2 (2023: 5930 t CO2). Hiili-intensiteetti, eli tuotettujen päästöjen suhde liikevaihtoon kuitenkin laski ja oli 182 t CO2e / liikevaihto milj. euroa (2023: 204 t CO2e / liikevaihto milj. euroa). Päästölaskelmaa tarkennettiin vuoden 2024 aikana, minkä vuoksi vuotta 2023 koskevat luvut eroavat viime vuonna raportoidusta.
”Hiili-intensiteetin pienentyminen osoittaa, että olemme tehneet päästöjen vähentämiseksi onnistuneita toimia. Raportoitaviin päästömääriin vaikuttaa konkreettisten tekojen ohella myös laskennan tarkentuminen. Mitä enemmän tunnistamme olemassa olevia päästölähteitä, sitä enemmän päästöjä raportointiimme kirjautuu”, kertoo Ylvan Chief Impact Leader Eelis Rytkönen.
Ravintolaliiketoiminnan päästöt olivat 2000 t CO2e (2023: 1920 t CO2e) ja hiili-intensiteetti 115 t CO2e / liikevaihto milj. euroa, (2023: 128 t CO2e / liikevaihto milj. euroa). Päästömäärän kasvu oli seurausta lounasmyynnin kasvusta. Vegaanisten aterioiden osuus kaikista myydyistä aterioista nousi kahdella prosenttiyksiköllä ja oli 47 prosenttia (2023: 45 %).
”Vuoden aikana selvitimme myös rakennushankkeidemme ja ravintoloissa myytävien lounaiden luontojalanjäljen, jonka tulemme jatkossa raportoimaan osana vastuullisuuden tunnuslukujamme. Tunnistimme, että vaikka toimimme hyperpaikallisesti Helsingissä, liiketoimintamme kuormitus ulottuu viidelle mantereelle, 60 eri maahan ja yli 80 eri vesistön valuma-alueille. Paikallisellakin liiketoiminnalla on siis globaaleja vaikutuksia”, Rytkönen sanoo.
Ylvan palveluksessa oli vuonna 2024 keskimäärin 125 henkilöä (2023: 126 henkilöä).
Tutustu Ylvan vuoden 2024 tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen
Tutustu Ylvan vastuullisuuskatsaukseen
Lisätietoja:
Mika Perkiö
Toimitusjohtaja
+ 358 50 320 2293
mika.perkio@ylva.fi
Eelis Rytkönen
Chief Impact Leader
+358 40 550 2477
eelis.rytkonen@ylva.fi