Ylioppilastalot osana Lux Helsinkiä

Tänään on viimeinen päivä käydä ihastelemassa tämän vuoden Lux Helsinkiä. HYY Yhtymä on ollut yhtenä Luxin yhteistyökumppanina Tim Etchellsin Revolution-teoksella.
Etchellsin teoksessa toistetaan ”Start a Revolution”-lausetta neonväreillä useaan otteeseen, neonkylttejä löytyy sekä Vanhalta että Uudelta ylioppilastalolta. Teoksella HYY Yhtymä on halunnut osoittaa kunnioitusta sekä rakennusten merkittävälle historialle että omistajalleen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalle, jonka 150-vuotisjuhlavuosi päättyi joulukuussa.
Kummallakin rakennuksella on yli 100-vuotinen historia ja ne toimivat edelleen merkittävänä osana Helsingin ydinkeskustaa.
Vanha ylioppilastalo
Axel Hampus Dahlströmin suunnittelema Vanha ylioppilastalo valmistui vuonna 1870. Silloiset opiskelijat olivat aiemmin voineet kokoontua pääasiassa yliopiston tiloissa tai julkisissa ravintoloissa. Opiskelijat kokivat voimakasta tarvetta saada paikka, jossa he voisivat yhdessä keskustella ajankohtaisista yhteiskunnallista asioista, puhua opinnoistaan ja kokea yhteenkuuluvuutta.
Vanha ylioppilastalo on erityisesti tunnettu valtauksestaan. Vuonna 1868 Vanha vallattiin opiskelijoiden toimesta juuri ennen ylioppilaskunnan 100-vuotisjuhlia. Valtaajajoukko vaati mm. demokraattisempaa ylioppilaskuntaa ja uudistusta ylioppilaskunnan toiminnassa.
Vanhalla on värikäs historia, jossa sen tilat ovat toimineet niin opiskelijoiden järjestötiloina, poliittisen opiskelijaliikkeen kohtaamispaikkana kuin kulttuurikeskuksena.
Uusi ylioppilastalo
Vuonna 1910 valmistuneen Uuden ylioppilastalon rakentamiseen päätettiin ryhtyä, kun Vanhan ylioppilastalon koettiin olevan liian ahdas. Ajatuksen seuraavasta ylioppilastalosta keksi opiskelija Alina Matsson. Uudella ylioppilastalolla on edelleen hänen mukaansa nimetty juhlasali. Rakennuksen ovat suunnitelleet Armas Lindgren ja Wivi Lönn.
Vanhasta ylioppilastalosta poiketen Uudelle ylioppilastalolle suunniteltiin tiloja muuhunkin käyttöön kuin opiskelijoille. Rakennuksen kivijalkatason on alusta asti suunniteltu palvelevan kaupunkilaisia ja rakennuksen B- ja C-rappuun suunniteltiin majoitukseen sopivia tiloja.
Uudella ylioppilastalolla sijaitsee Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, jossa ylioppilaskunnan hallitus viettää koko vuotensa luotsaten ylioppilaskuntaa. Uuden ylioppilastalon A-rappu on myös kotipaikkana yli 70 ylioppilaskunnan piirissä toimivalle järjestölle ja toimii edelleen opiskelijoiden käytössä.
Uuden ylioppilastalon B- ja C- rappuun suunnitellaan parhaillaan hotellia.
Lue lisää uutisia HYY Yhtymästä: HYY Yhtymä osti Seurahuoneen talon – historiallinen hotellihanke palauttaa talon alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa
