Skip to content
Uutiset ›  VASTUULLISUUSKILPAILU 2018

VASTUULLISUUSKILPAILU 2018

Tänään 8.10. julkaistiin kansainvälisen ilmastonpaneelin IPCC:n raportti ilmastonmuutoksen tilasta, joka ei lupaa hyvää tulevaisuuttaa maapallolle. Keskusteluissa on kuitenkin myös mukana toivoa siitä, että teot ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi voivat vielä vaikuttaa sen etenemiseen ja estää pahimmat lopputulokset.

HYY Yhtymä on jo vuodesta 2011 järjestänyt vastuullisuuskilpailun, jonka avulla on haluttu etsiä uusia ideoita meidän yritystoimintamme vastuullisuuden kehittämiseen. Useat voittajaehdotukset on otettu käyttöön joko saman tien tai noin vuoden sisällä ehdotuksen saamisesta.

Tänä vuonna etsimme entistä kunnianhimoisempia ideoita! Oletko miettinyt, mihin toivoisit yritysten seuraavaksi tarttuvan vastuullisuudessa? Tai päivittäin pohtinut pientä muutosta, joka voisi suuret mittakaavat saadessaan muokata isostikin vastuullisuusajattelua?

Laita ideasi ylös ja lähetä se meille HYY Yhtymään 9.11.2018 mennessä. Paras ehdotus voi saada jopa 1000 euron palkkion.

Kuka tahansa voi lähettää ehdotuksia, mutta palkittava ehdotus valitaan HYYn jäsenten, HYYn tai HYY Yhtymän henkilökunnan antamista ehdotuksista.

Lue kilpailun säännöt.

Tutustu jo käytössä oleviin vastuullisuustekoihimme verkkosivuillamme.

 

Osallistu kilpailuun lähettämällä ehdotuksesi osoitteeseen tiedotus@hyy.fi 9.11.2018 mennessä.