Uuden ylioppilastalon seinään ripustettiin näyttävä banderolli

Lauantaina 6.4. yli 10 000 ihmistä osallistui mielenosoitukseen ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta Helsingissä. Marssin aikana Uudelta ylioppilastalolta tiputettiin valtava ”Ilmastotekoja”-banderolli.
Lauantaisen Ilmastomarssin järjestivät kansalaisten kanssa Korvaamaton-kampanja, jossa ovat mukana muun muassa Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliitto sekä WWF Suomi. Aiempiin ilmastomarsseihin osallistui jo tuhansia ihmisiä ympäri Suomen, ja edeltävänä perjantaina 5.4. yliopisto-opiskelijat lakkoilivat ilmaston puolesta.
Tämänkertaisen marssin aikana HYYn luvalla Greenpeace verhosi Uuden ylioppilastalon näyttävällä banderollilla. Ilmastonmuutoksen torjunta on Ylvalle tärkeä asia, ja olemmekin iloisia, että kiinteistömme pääsi näin mukaan tapahtumaan. Aiemmin ilmastomarssin yhteydessä Greenpeace on ripustanut banderollin esimerkiksi Kallion kirkon kylkeen.
”Ilmastonmuutos on aikamme suurin sukupolvipoliittinen uhka. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta tukee tarpeellisten ilmastotoimien tekemistä, jotta tulevaisuuden maapallo on elinkelpoinen meille kaikille. Osallistuimme Ilmastomarssiin, koska näimme sen olevan merkittävä ja osallistava keino vaikuttaa päättäjiin rohkeamman ilmastopolitiikan puolesta”, lausuu Aleksi Rytkönen, HYYn hallituksen ympäristövastaava.
“Oli mahtavaa nähdä Uusi ylioppilastalo verhoiltuna vahvaan ja ajankohtaiseen viestiin. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on yksi Ylvan liiketoiminnan merkittävimpiä tavoitteita. On täysin selvää, että olemme omistajamme rinnalla vaatimassa ratkaisuja. Tulevaisuuden sukupolvet tarvitsevat rohkeita edelläkävijöitä, jotka ovat valmiita tarttumaan toimiin nyt, kun se on vielä mahdollista”, Ylvan viestintä- ja markkintointijohtaja Jannica Aalto kommentoi.
Ilmastonmuutoksen torjunta on Ylvan strategian keskiössä. Ratkaisut kestävän ylihuomisen rakentamiselle tehdään nyt ja me pyrimme jatkuvasti lisäämään tekoja ilmaston puolesta.
