Skip to content
Uutiset ›  Outi Heidrichista Ylvan kirjanpitopäällikkö

Outi Heidrichista Ylvan kirjanpitopäällikkö

Outi Heidrich on valittu Ylvan kirjanpitopäälliköksi. Heidrich vastaa tehtävässään Ylvan kirjanpitoon ja verotukseen liittyvistä linjauksista ja neuvonnasta sekä koordinoi tilinpäätös- ja tarkastusprosesseja. Hän aloittaa tehtävässään 20.2.2023.

”Ylvassa kiinnostukseni herättivät yrityksen arvot. Työkulttuurista välittyi rekrytointiprosessin aikana kuva, jossa korostui aito huolenpito henkilöstöstä. Uudessa työssäni odotan ennen kaikkea mahdollisuutta päästä uuden äärelle ja kehittymään ammattilaisena. Oppiminen on aina innostavaa”, Heidrich kertoo.

Heidrichilla on pitkä kokemus kirjanpidon tehtävistä kiinteistö- ja rakennusalalla. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa NHP-Yhtymässä talousvastaavana sekä Kruunuasunnot Oy:n pääkirjanpitäjänä.

”Olen erittäin iloinen, että saamme Outin osaksi Ylvan taloustiimiä. Outilla on laaja-alainen osaaminen kiinteistöalan talouden tehtävistä sekä ulkoisesta laskentatoimesta. Lisäksi hänen positiivinen ja oppimishaluinen asenteensa teki vaikutuksen. Olen vakuuttunut, että Outi kokeneena ammattilaisena tulee johtamaan Ylvan ulkoisen laskennan kokonaisuutta menestyksekkäästi”, sanoo Ylvan talouspäällikkö Matleena Eteläsaari.

Lisätietoa:

Matleena Eteläsaari
Talouspäällikkö
+358 50 464 3353
matleena.etelasaari@ylva.fi