UniCafesta viisinkertainen luomun Suomen mestari

UniCafe saavutti viidennen perättäisen mestaruutensa Luomu SM -kilpailussa. UniCafen ykkössija Suuri yksityinen toimija -sarjassa heltisi 10,9 prosentin luomuosuudella raaka-ainehankinnoissa, joka tarkoittaa yli 190 000 luomukiloa vuodessa. Ylvan omistamissa UniCafe-ravintoloissa on käytössä noin 200 erilaista luomutuotetta.
UniCafen ruokafilosofian ytimessä on kestävien valintojen mahdollistaminen asiakkaille. Oli kyse sitten luomusta, hävikkiruoasta, Reilun kaupan tuotteista tai kasvis- ja vegaanilounaiden myyntiosuuden nostamisesta yli 50 prosenttiin, on kantavana ajatuksena tarjota ruokaa, joka tekee hyvää.
”Vahva viesti asiakkailtamme on, että he arvostavat vastuullisesti ja eettisesti valmistettua ruokaa. Meille ilmastonmuutoksen hillitseminen, luonnon biodiversiteetti, eläinten hyvinvointi ja viljelijöiden olosuhteet ovat äärimmäisen tärkeitä kysymyksiä. Luomutuotteet ovat yksi oleellinen osa vastuullisuuspalettiamme”, kertoo liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäki.
Panostaminen luomuun tarkoittaa käytännössä, että jokaisen UniCafen asiakkaan tarjottimella on päivittäin noin 90 grammaa luomua. Valikoima ulottuu leipomotuotteista maitoon, soijajuomaan sekä kahviin ja teehen, salaattipöydästä lounaan raaka-aineisiin, kuten Reilun kaupan luomutofuun.
UniCafen viides perättäinen Luomu SM -voitto on osoitus kunnianhimoisesta sitoutumisesta vastuullisuuteen. Opiskelijalounaan hinta on säädelty Kelan toimesta ja ateriatuen edellisestä korotuksesta on kulunut seitsemän vuotta. Tämän vuoksi luomutuotteiden tuominen opiskelijan arkeen edellyttää pitkäjänteistä työtä, asiantuntijuutta ja hyviä kumppanuuksia. Vaarana on, että hinta edellä mentäessä kestävät raaka-aineet putoavat pois opiskelija lautaselta.
Kilpailussa mitattiin luomun käyttöä vuoden 2018 aikana, UniCafen panostukset viime vuoden aikana näkyivät myös tuloksissa. UniCafen luomutuotteiden osuus nousi 6,3 prosentista 10,9 prosenttiin. Huima nousu selittyy pitkälti siirtymisellä suomalaiseen luomumaitoon vuoden 2018 alussa. Vuoden 2019 näkyvin lisäys luomutuotevalikoimaan on vaihto Löfbergsin Reilun kaupan luomukahveihin kaikissa UniCafen ravintoloissa ja kahviloissa.
”Meille on kunnia-asia osoittaa, että kestävät valinnat ovat mahdollisia myös opiskelijalounaan hintaraameissa”, summaa hankinta- ja tuotekehityspäällikkö Susanne Reiju.
”Esimerkiksi uudessa UniDeli-kahvilakonseptissa luomu on ollut tärkeä elementti tuotesuunnittelussa ja meillä on tarjolla muun muassa mahtavan makuista itsetehtyä luomupeltileipää. Myös uusitussa lisäkesalaattipöydässamme luomutuotteita on tarjolla päivittäin”, Reiju jatkaa.
Luomu SM 2019 -voittajat julkistettiin 2.10.2019 Luomuelintarvikepäivässä Finlandia-talolla.
Lisätietoja:
Liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäki, 040 725 2887
Hankinta- ja tuotekehityspäällikkö Susanne Reiju, 0400 576 283
UniCafe on osa Ylvan liiketoimintaa, rakennamme kestävämpää tulevaisuutta konkreettisilla teoilla. Liiketoimintamme keskittyvät kiinteistö- ja finanssisijoituksiin sekä majoitus- ja ravintola-alaan. Olemme Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama yritys ja mahdollistamme tuotoillamme aktiivista opiskelijaelämää. Meille tuloksellisuus tarkoittaa kestäviä päätöksiä, joiden avulla olemme osa kaupunkia ja yhteiskuntaa myös seuraavat 150 vuotta.
Luomu SM
Kilpailu on avoin kaikille ammattikeittiöille ja tavoitteena on löytää Suomessa eniten luomua tarjoavat julkiset ruokapalvelut ja yksityiset ravintolat. Sarjoja on kaikkiaan kuusi. Lisäksi etsitään eniten luomun käyttöä lisännyttä julkista ja yksityistä toimijaa. Kilpailussa luomun käyttöä tarkastellaan kilomääräisestä elintarvikkeiden kokonaiskäytöstä. Luomu SM on osa Portaat luomuun -ohjelman toimintaa ja siinä tarkastellaan toimipaikkakohtaisesti luomun osuutta kaikkien käytettyjen elintarvikkeiden kilomääristä. Ohjeet ja edelliset voittajat löytyvät www.luomuravintola.fi sivustolta.
