Skip to content
Uutiset ›  Leena Pihlajamäki HYY Yhtymän liiketoimintajohtajaksi

Leena Pihlajamäki HYY Yhtymän liiketoimintajohtajaksi

Leena Pihlajamäki on nimitetty HYY Yhtymän uudeksi liiketoimintajohtajaksi 14.5.2018 alkaen. Pihlajamäki tulee vastaamaan HYY Yhtymän majoitus- ja ravintola-alan toiminnoista. HYY Yhtymän MaRa-alan liikevaihto oli vuonna 2017 16,6 milj. euroa, ja liiketoiminnan brändejä ovat UniCafe, WELL sekä Hostel Domus Academica.

Pihlajamäellä on vahva tausta viestinnästä ja strategisesta johtamisesta. Hän toiminut johdon viestintäkonsulttina ja johtotehtävissä järjestökentällä. Hän on myös toiminut aiemmin useissa HYY Yhtymän ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan luottamustehtävissä, muun muassa UniCafen hallituksen puheenjohtajana 2007 ja 2010.

– Työskenteleminen HYY Yhtymässä tarjoaa huikean mahdollisuuden arvopohjaisen liiketoiminnan edistämiseen nopeasti kehittyvässä ja mielenkiintoisessa yhtiössä. Ruoan eettisyys ja vastuullisuus ovat tällä hetkellä isoja teemoja, ja UniCafessa vastuullinen liiketoiminta onkin jo nyt erittäin pitkälle vietyä sitoutuneen ja osaavan henkilökunnan ansiosta. Arvopohjainen liiketoiminta on minulle myös henkilökohtaisesti tärkeää. Näen sekä HYY Yhtymän majoitus- että ravintolaliiketoiminnassa paljon mahdollisuuksia uudenlaiseen kehittämiseen ja kasvuun, Pihlajamäki kertoo.

Liiketoimintajohtajana Leena Pihlajamäki vastaa HYY Yhtymän yhdeksäntoista ravintolan (WELL ja UniCafe-brändit) sekä Suomen suurimman kesähostellin, Hostel Domus Academican, liiketoiminnoista ja kehittämisestä sekä uuden strategian eteenpäin viemisestä. Pihlajamäki kuuluu HYY Yhtymän johtoryhmään ja raportoi Yhtymän toimitusjohtajalle.

– HYY Yhtymän MaRa-toimialan tulee olla arvojohdettua, kestävää ja positiivisessa mielessä kokeilevaa. Leenan näkemys ja into liiketoimintamme kehittämiseen antaa meille loistavat mahdollisuudet palveluliiketoimintojen uudistamiseen. Lisäksi Leenalla on vahvat näytöt toimintakentän tuntemuksessa ja onkin ilo saada Leena mukaan meidän tiimiin! kommentoi HYY Yhtymän toimitusjohtaja Antti Kerppola.

Samassa yhteydessä Paula Korhonen on nimitetty operatiiviseksi päälliköksi vastuualueenaan ravintoloiden operatiivinen toiminta. Paulalla on yli 20 vuoden työkokemus HYY Yhtymässä työskentelystä, viimeisimmässä roolissaan ravintolaryhmäpäällikkönä vastaten mm. Helsingin yliopiston Päärakennuksen ja Porthanian ravintolapalveluista.

 

Lisätietoja:

Antti Kerppola, toimitusjohtaja, 045 353 2187

Leena Pihlajamäki, 040 725 2887