Eemeli Lehto talousjohtajaksi Ylvaan

Kuva: Kata Naaranoja, Ylva
Ylvan talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on 15.5.2019 alkaen nimitetty KTM Eemeli Lehto. Lehto siirtyy Ylvaan Danske Bankista, jossa hän on toiminut Senior Managerin tehtävissä Debt Capital Markets -yksikössä.
Eemeli Lehto vastaa Ylvan rahoituksesta ja taloushallinnosta sekä toimii taloustiimin esihenkilönä. Lehdolla on vahva ja monipuolinen rahoitustausta ja tällä tuoreella rekrytoinnilla Ylva vahvistaa johtoryhmäänsä tilanteessa, jossa toiminnan kehittyminen ja uudet, suuret hankkeet kasvattavat vaatimustasoa eri puolilla konsernia.
”Ylvalla on hieno historia ja kasvutarina. Erityisen vaikuttunut olen tuloksellisesta liiketoiminnan kehittämisestä unohtamatta vastuullisuutta ja tavoitetta paremmasta kaupungista. Suurten hankkeiden edetessä myös niiden rahoituksen järjestäminen ja rahoituspohjan laajentaminen tulee ajankohtaiseksi. Siksi on upea haaste ja mahdollisuus päästä mukaan tekemään ylihuomisen Helsinkiä yhdessä Ylvan yhteisön kanssa”, Lehto kertoo.
Mittavan yli 150 MEUR investointi- ja muutosohjelman eteenpäin vieminen on ratkaisevassa roolissa Ylvan tulevien vuosien kannattavuuden perustana. Tulevat hankkeet, kuten Kallion virastotalojen tonttikilpailun voittanut Lyyra-hanke sekä historiallinen hotellihanke Grand Hansa Helsingin keskustassa, ovat Ylvan vision ytimessä rakennettaessa Helsingistä kestävää sivistyksen suurkaupunkia.
”Ilonani on toivottaa Eemeli Lehto tervetulleeksi Ylvan johtoryhmään. Toiminnan kasvaessa ja uusien hankkeiden mahdollistamisessa rahoitus- ja talousosaaminen nousevat yhä tärkeämpään rooliin. Tulevien hankkeiden rahoitusmuodot ratkaistaan myöhemmin, mutta varmasti menemme aiempaa monimuotoisempaan suuntaan”, kertoo toimitusjohtaja Antti Kerppola.
”Ylvan panostaessa yhä enemmän hiilineutraaliuden edistämiseen rakentamisessa tässä avautuu täysin uusia mahdollisuuksia; olisi kiinnostava tuoda markkinoille vastuullisuuskulmaltaan uniikkeja rahoitusratkaisuja lähivuosina”, Kerppola jatkaa visioiden mahdollisia uusia avauksia.
Ylvan toimintaa ohjaa visio kukoistavasta Helsingistä, joka on kansainvälinen ja kestävä tieteen ja sivistyksen suurkaupunki. Olemme Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama yritys ja mahdollistamme tuotoillamme aktiivista opiskelijaelämää. Liiketoimintamme tulokset takaavat nykyisten ja tulevien opiskelijasukupolvien mahdollisuudet kehittää yhteiskuntaa.
Lisätietoja:
Antti Kerppola, toimitusjohtaja, 045 353 2187
Eemeli Lehto, 050 324 5919

Kuva: Kata Naaranoja, Ylva