B4IG-verkosto tavoittelee kestävää elvytystä – Ylva mukana yritysverkoston hallitustapaamisessa marraskuussa

OECD:n tukema inklusiivisen kasvun Business 4 Inclusive Growth (B4IG) -yritysverkosto kokosi toimitusjohtajat ympäri maailmaa verkoston hallituksen kokoukseen keskustelemaan kestävästä kasvusta. Tapaaminen järjestettiin 12. marraskuuta hybridimallilla, jossa vain osa osallistujista saapui paikan päälle Pariisiin. Ylvaa tilaisuudessa edusti kestävästä kehityksestä vastaava liiketoimintajohtaja Antti Ruuska.
”Inkluusio tarkoittaa yksinkertaisuudessaan, että kaikki saavat reilun osuutensa taloudellisesta kasvusta ja hyvinvoinnin lisääntymisestä yhteiskunnassamme. Tämä trendi oli uhattuna jo ennen koronapandemiaa ja eriarvoisuus on vain korostunut yhteiskunnassamme kriisin myötä. Siksi inklusiivinen liiketoiminta, joka varmistaa reilun ja ihmisarvoisen kohtelun sekä työpaikoilla että alihankintaketjuissa, on tärkeämpää kuin koskaan, sillä paluuta entiseen ei enää ole”, kommentoi Ruuska.
Ylvan B4IG-hanke keskittyy rakennustyömaan inklusiivisuuteen. Hankkeen tavoitteena on kehittää ratkaisuja, joiden avulla voidaan vähentää työmailla mahdollisesti tapahtuvia ihmisoikeusrikkomuksia, lisätä yhdenvertaisuutta ja kasvattaa ylpeyden tunnetta tehdystä työstä.
Koronavirus on koskettanut rakennusalaa merkittävästi. Vaikka monet työmaat ovat pysyneet käynnissä pandemian aikana, luo jatkuva pandemiatila uhkaa hankkeiden siirtymiselle tai viivästyksille.
Taustat:
OECD:n tukema B4IG-yhteistyö kokoaa yhteen yli 40 yritystä, jotka toimivat omalla alallaan merkittävinä edelläkävijöinä tasa-arvoisemman ja oikeudenmukaisemman markkinatalouden rakentamisessa. Verkosto perustettiin Ranskan G7-maiden tapaamisessa elokuussa 2019.
B4IG-yritykset sitoutuvat edistämään ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä omassa liiketoiminnassaan että kansainvälisellä tasolla. OECD:n tuki, yhteinen talousfoorumi ja projekteille kohdennettu kasvualusta auttavat laajentamaan onnistuneita toimintatapoja ja luomaan inhimillisesti kestävää talouskasvua.
Lisätietoja:
Jannica Aalto, viestintä- ja markkinointijohtaja, +358 45 1347 636
